Kasvishovi_uutiset_1

KÄRKENÄ ASIAKKAIDEN TOIVEET

Kuluvana kesänä Kasvishovi on tuonut markkinoille kaksi lounassalaattiuutuutta: Broileri-pekonin ja Poro-leipäjuuston.

Oululaisyritys sai uutuustuoteidensa siemenen suoraan kentältä: asiakkaat toivoivat, että Kasvishovin lounassalaateista löytyisi myös vaihtoehtoja, jotka olisivat himpun verran suurempia kuin perinteiset lounassalaatit. Makuhermoja salaattimestarit päättivät helliä uudenlaisilla yhdistelmillä.

Me siberialaiset lähdimme suunnittelusta siitä, mistä Kasvishovi lähti omassaan. Siksi ehdotimme, että uutuustuotteet kampanjoidaan niin, että niitä kaivanneet myös huomaavat, että huutoon on vastattu. Tarjolla on isompaa kokoa ja samalla myös uusia makuyhdistelmiä.

Näin syntyi Yleisön pyynnöstä -kampanja: selkeä ja suoraviivainen. Mediabudjetti jaettiin vähittäiskauppatiedottamisen ja -näkyvyyden, ulkomainonnan sekä digitaalisten panostusten kesken. Yleisöä aktivoitiin lisäksi sosiaalisessa mediassa mm. Yleisön pyynnöstä -kisan avulla.