Putaan Pulla

Martinniemessä sijaitseva Putaan Pulla on pitkän linjan pohjoissuomalainen leipomo, jonka juuret ovat tukevasti kotipaikkansa historiassa. Reino Tyykiluoto perusti yrityksen, joka tarjosi työtä paikkakunnan naisille ompelutehdas Hyvon-Kudeneule Oy:n konkurssin jälkeen. Nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, leipomoa pyörittävät Reinon kolme lasta: Antti, Helmi ja Janne.

Kun me siberialaiset tutustuimme tarkemmin mielenkiintoisen perheyrityksen tarinaan, oli selvää, että mainonnan ja markkinointiviestinnän konsepti seisoi suoraan edessämme. Tekemisen meiningistä, vahvasta kotiseutusiteestä, perinteisen leipomisen kunnioittamisesta ja käsityön korostamisesta syntyi Pohjoisen ominta -konsepti.

Niin kuin hyvä konsepti aina, Pohjoisen ominta taipuu moneen.

 

Konseptin visuaalisessa ilmeessä työntekijöille – moni heistä on palvellut talossa pitkään – annettiin heidän ansaitsemansa paikka pohjoisen omimpina ammattilaisina. Valokuvat putaanpullalaisista työnsä äärellä ovat niin ikään siberialaista käsialaa.

Yksi merkittävimmistä uusittavista kokonaisuuksista oli Putaan Pullan pakkausdesign. Vuosien saatossa pakkauksien kirjosta oli tullut moninainen aina yrityksen logonkäyttöä myöten.

Uudistuksen myötä yhtenäistimme kaikki pakkaukset niin, että kyse on selkeästi yhdestä ja samasta leipomobrändistä ja sen tuotteista. Uusi pakkausdesign itsessään on yksinkertainen ja selkeä. Se antaa tilaa tuotteen nimelle ja muille pakkaukseen nostetuille viesteille. Myös itse tuote on mahdollisimman hyvin näkyvillä.

Uudet pakkaukset tulivat päivittäistavarakauppoihin lokakuussa. Lanseerausta varten laadimme oman markkinointisuunnitelman, jossa keskeiseen osaan nousi kauppoihin suunnattu konsulenttien Pohjoisen ominta -kiertue. Samanaikaisesti lanseerausta tuettiin tv- ja printtimainonnan avulla. Sosiaalista mediaa varten käsikirjoitimme tv-spottia pidemmälle avaavan videon ”Putaan Pulla – pala pohjoisen ihmisen elämää”. Myös yrityksen internetsivut uudistettiin.

Lisäksi yhteistyössä on selkeytetty Putaan Pullan yrityskuvaa ja terävöitetty sosiaalisen median strategiaa.

www.putaanpulla.fi